Ennakkojuttu nuorten SM-kisaviikonlopusta

8.8.2019

Käyhkö tilastokärkenä kolmeen lajiin

 

Tulevana viikonloppuna käytävissä nuorten SM-kisoissa on lukuisia eteläsavolaisia mitalisuosikkeja. Etenkin Kankaanpäästä 16-17-vuotiaiden SM-kisoista on odotettavissa melkoinen määrä mitaleja.

Savonlinnan Riennon Neea Käyhkö on 17-vuotiaissa ykkössuosikki kaikissa kolmessa lajissaan.

Viime viikonloppuna kaksi finaalipaikkaa Kalevan kisoissa saavuttanut rientolainen kisaa Kankaanpäässä pituudessa, korkeudessa ja 400 metrin aidoissa eli samoissa lajeissa kuin viime viikolla Lappeenrannassa.

Tilastojen mukaan etenkin 400 metrin aidoissa Käyhkö on ylivoimainen suosikki, mutta lähtee tilastokärkenä myös hyppylajeihinsa. Pituuden tilastokärkipaikan avasi ykkösen ja Euroopan nuorten olympiafestivaalien pronssimitalistin Nea Lenton poisjäänti.

 

Riennolla on viikonlopun aikana mahdollisuus suureen mitalisaaliiseen, mikäli ennakkotilastoja on uskominen. Tilastoykkösinä kisoihin lähtevät myös M16 moukarissa Arttu Härkönen ja N17 100 metrillä Niina Karttunen.

Olympiafestivaaleilla 12:nneksi heittänyt Härkönen on tilastoissa yli viisi metriä edellä kakkosta. Härkönen kisaa Kankaanpäässä myös kiekossa ja kuulassa, joissa niin ikään omaa mitalimahdollisuuksia.

Olympiafestivaalien hopeamitalisti Johanna Kylmänen edustaa Suomea Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa Puolassa, joten Karttunen nousee mukana olevista satasen tilastokärjeksi. Karttusella on mahdollisuuksia mitaliin myös 100 metrin aitajuoksussa.

Eevi-Inkeri Tossavainen 16-vuotiaiden 5000 metrin ja Aino-Maria Tossavainen 14-vuotiaiden 3000 metrin kävelyssä ovat onnistuessaan kolmen parhaan joukossa.

Mitalisijojen tuntumassa on myös Minttu Kovanen 17-vuotiaiden moukarissa, Erin Kainulainen 15-vuotiaiden kolmiloikassa ja Aatu Hartikainen 14-vuotiaiden pituudessa sekä kolmiloikassa.

 

Ristiinan Urheilijoiden Joonas Pulkkinen on 17-vuotiaiden kuulan ykkössuosikki. Pulkkinen on lisäksi mitalikandidaatti kiekossa.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Erik Unger on ylivoimainen tilastokärki 14-vuotiaiden 2000 metrillä. 11 sekuntia kakkosta edellä oleva Unger taistelee mitalista myös 800 metrillä.

Haukivuoren Kisailijoiden Jarmo Eromäki on myös selvä tilastoykkönen 15-vuotiaiden 100 metrillä. Eromäki juoksee satasen lisäksi 300 metriä, jolla niin ikään tavoittelee mitalia.

Kerimäen Urheilijoiden Moona Makkonen on 17-vuotiaiden keihään tilastokakkonen.

Juvan Urheilijoiden Veeti Hietalahti työntää mitalien tuntumassa 15-vuotiaiden kuulassa.

 

Eteläsavolaiset 16-17-vuotiaiden SM-kisoissa Kankaanpäässä

 

Wilma Taavitsainen, Ristiinan Urheilijat, N16 100m alkuerät perjantai klo 13.00, välierät klo 17.25 ja finaali 19.15, N16 200m alkuerät lauantai 10.35, välierät sunnuntai klo 11.25 ja finaali klo 14.25

Niina Karttunen, Savonlinnan Riento, N17 100m alkuerät perjantai klo 13.25, välierät klo 17.45 ja finaali 19.10, N17 100m aj alkuerät lauantai klo 12.45, finaali klo 18.05

Arttu Härkönen, Savonlinnan Riento, M16 moukari perjantai klo 14.50, M16 kiekko lauantai klo 17.05, M16 kuula sunnuntai klo 13.15

Neea Käyhkö, Savonlinnan Riento, N17 pituus karsinta perjantai klo 16.00, finaali lauantai klo 16.40, N17 korkeus lauantai klo 14.05, N17 400m aj sunnuntai klo 15.45

Heidi Tyrväinen, Savonlinnan Riento, N16 800m alkuerät perjantai klo 16.45, finaali lauantai klo 16.50

Nea Luukkonen, Puumalan Viri, N16 kiekko perjantai klo 18.30

Minttu Kovanen, Savonlinnan Riento, N17 moukari lauantai klo 10.05

Heljä Halonen, Mikkelin Kilpa-Veikot, N16 kolmiloikka lauantai klo 10.10, N16 korkeus lauantai klo 11.45

Väinö Ripatti, Savonlinnan Riento, M16 110m aj alkuerät lauantai klo 13.25, finaali klo 17.50, M16 3-loikka sunnuntai klo 14.05

Eevi-Inkeri Tossavainen, Savonlinnan Riento, N16 5000m kävely lauantai klo 14.00

Joonas Pulkkinen, Ristiinan Urheilijat, M17 kiekko lauantai klo 15.00, M17 kuula sunnuntai klo 15.35

Noora Laakso, Juvan Urheilijat, N17 kuula lauantai klo 16.50

Moona Makkonen, Kerimäen Urheilijat, N17 keihäs sunnuntai klo 12.00

 

Eteläsavolaiset 14-15-vuotiaiden SM-kisoissa Lahdessa

 

Ville Kyrönlahti, Kangasniemen Kalske, P15 300m aj perjantai klo 15.50, P15 100m aj alkuerät lauantai klo 11.35, finaali klo 13.10

Aino-Maria Tossavainen, Savonlinnan Riento, T14 3000m kävely perjantai klo 18.40

Vinski Malinen, Mikkelin Kilpa-Veikot, P15 1500m ej perjantai klo 19.30

Topi Taskinen, Mikkelin Kilpa-Veikot, P14 pituus lauantai klo 10.10

Aatu Hartikainen, Savonlinnan Riento, P14 pituus lauantai klo 10.10, P14 3-loikka sunnuntai klo 13.0

Aada Heiskanen, Savonlinnan Riento, T14 80m aj alkuerät lauantai klo 10.15, finaali klo 12.15, T14 300m alkuerät sunnuntai klo 10.40, finaali klo 14.00

Kai Yin, Savonlinnan Riento, P15 100m aj alkuerät lauantai klo 11.35, finaali klo 13.10

Aada Äikäs, Mikkelin Kilpa-Veikot, T14 pituus lauantai klo 13.15, T14 3-loikka sunnuntai klo 9.30

Lotta Häkkänen, Mikkelin Kilpa-Veikot, T14 pituus lauantai klo 13.15, T14 3-loikka sunnuntai klo 9.30

Erik Unger, Mikkelin Kilpa-Veikot, P14 800m lauantai klo 14.15, P14 2000m sunnuntai klo 15.30

Tuuli Kammonen, Mikkelin Kilpa-Veikot, T15 moukari lauantai klo 16.00, T15 kiekko sunnuntai klo 15.10

Jarmo Eromäki, Haukivuoren Kisailijat, P15 100m alkuerät lauantai klo 17.35, finaali klo 19.15, P15 300m alkuerät sunnuntai klo 12.10, finaali klo 14.30

Veeti Hietalahti, Juvan Urheilijat, P15 kuula lauantai klo 18.15

Helmi Laine, Savonlinnan Riento, T15 pituus lauantai klo 18.15, T15 3-loikka sunnuntai klo 17.20

Erin Kainulainen, Savonlinnan Riento, T15 pituus lauantai klo 18.15, T15 3-loikka sunnuntai klo 17.20

Emma Halonen, Savonlinnan Riento, T15 pituus lauantai klo 18.15